#13 2016

Nasa tähtää asteroideihin

Kuvittele, että ajat autolla 130 km/h ja sinun pitää vauhdissa poimia tieltä kyytiin nuppineula. OSIRIS­-REx-luotaimella on edessään vastaava temppu, kun se ohittaa 100 000 kilometriä tunnissa kiitävän Bennu- asteroidin, josta sen pitää ottaa...

Uraanille on tehokkaampi vaihtoehto: toriumista ydinvoimaa

2030-luvulla torium ja sula suola tuottavat lähes idioottivarmasti ydinsähköä. Uusien reaktoreiden hyötysuhde on erittäin hyvä, ja radioaktiivista jätettä syntyy vähän.

Jalosta rujoksi

Eläinten muokkaus ihmisen toiveiden mukaiseksi on tehnyt monista muotovalioista muotopuolia. Jalostus on johtanut siihen, että koirat haukkovat henkeään ja kärsivät ihottumista ja silmätulehduksista.

Vessa- jätökset KIERTOON

Lautaselle sieniä, jotka on kasvatettu lapsesi vaipoissa, ja lasiin vessan huuhteluvettä. Jos meni ruokahalu, on paras alkaa totutella ajatukseen. Tulevaisuudessa jätteet, ruoka, juoma ja energia ovat kaikki osa yhtä suurta kiertokulkua.

Älynystyröiden viritysnuppi kaakkoon

Älykkään ihmisen aivosolut pelaavat hyvin yhteen ja pystyvät yhteispelin kaikki hienoudet hallitessaan optimoimaan aivojen toiminnan. Älyä kasvattavan joukkovoiman takaa on löydetty geenien yhteistyötä. Geeniverkot voivat virittää aivot...

Yhden miehen selitys ei riitä ratkaisuksi

Japanilainen matematiikkanero on ratkaissut yhden matematiikan vaikeimmista ongelmista kehittämällä uuden matematiikan muodon. Pulmana on nyt se, ettei kukaan ymmärrä hänen laskelmiaan.

Satelliitti lentää parvessa

Venuksen kaasukehää tai Jupiterin renkaita ei kannata tutkia yhdellä luotaimella vaan tuhansien satelliittien parvella. Postimerkin kokoiset satelliitit toimivat joukossa, eikä ole niin väliä, vaikka osa niistä tuhoutuisikin.

Räpyläjalka tekee tiikeristä vesipedon

Intiantiikeri ei ainoastaan osaa uida, vaan se osaa myös pidättää hengitystään ja sukeltaa saaliin perään kuten kuvan yhdysvaltalaisessa eläinpuistossa asuva valkoinen tiikeri. Tiikeri on yksi harvoista kissaeläimistä, jotka eivät pelkää vettä....

Mikrosiru lukee ajatukset

Aivoihin istutettu mikrosiru antaa halvaantuneelle liikuntakyvyn takaisin. Aivosignaali kiertää tietokoneen kautta käsivarren lihaksiin.

Painovoimakartta paljastaa Marsin sisukset

Mars-luotainten laatima kartta kertoo Marsin kuoren paksuuden ja auttaa laskemaan Marsiin matkaaville juuri oikean radan.

Selkäkarvat viilentävät Saharassa

Karvat heijastavat lämpöä pois muurahaisen iholta.

Pöytälevy saa tuta keinosalamat

Näyttää siltä kuin salama iskisi maahan ukkospilvestä erämaassa. Näköhavainto kuitenkin pettää, sillä salama on keinotekoinen ja ukkospilvikin vain villatuppo. Villaan on piilotettu ohut teräslanka, ja jännite on peräisin niin kutsutusta...

Mursunluu houkutti viikingit Grönlantiin

Halpatuontisyöksyhampaat saattoivat olla syy siihen, että skandinaavit asuttivat Grönlannin. Euroopan ylelliset ja taidokkaat luuristit ja -rasiat voivat muuttaa käsitykset eristyneistä pohjoisen asukeista.

Miten yökiikari toimii?

Elokuvissa sotilaat käyttävät pimeänäkölaitteita yöaikaan. Millä tavalla ne auttavat näkemään, kun valoa on vähän?

Voiko kaukoputkella nähdä Kuuhun jääneet esineet?

Onko tavallisella tähtikaukoputkella mahdollista bongata Kuun pinnalta vaikkapa astronauttien sinne pystyttämät Yhdysvaltojen liput?

Kuinka energiajuoma vaikuttaa kehoon?

Tutkimusten mukaan energiajuoma parantaa kestävyyttä ja keskittymiskykyä sisältämänsä sokerin ja kofeiinin ansiosta. Kuppi vahvaa kahvia, johon on sekoitettu reilusti sokeria, ajaa todistetusti saman asian.

Entäpä jos maapallon kaikki jäätiköt sulaisivat?

Onko selvitetty, miten maailmankartta muuttuu, jos nykyään jäähän sitoutunut vesi päätyy valtameriin? Hukkuuko myös osa Pohjoismaista ja Baltiasta?

Mikä tämä on?

Äärimmäisen ohuen hiiliarkin tieteellinen nimitys on grafeeni. Se on maa- ilman ensimmäinen kaksi- ulotteinen aine. Grafeeni- arkki on vain yhden hiili- atomin paksuinen, ja se rakentuu kuusikulmioista.