Nyt on jo kiire pelastaa maailman mangrovet

Mangrovemetsiä hävitetään edelleen, vaikka tietoisuus...

Pankit tallettavat siemeniä jälkipolville

Sodat, saasteet ja luonnonmullistukset eivät vaadi ainoastaan ihmishenkiä. Niiden vuoksi menetetään jatkuvasti myös kasvilajeja ja -lajikkeita, jotka voivat olla arvokkaita vaikkapa ravitsemuksellisesti. Eri puolilla maailmaa toimivien siemen-...

Kasvien vuoro näyttää kyntensä

Tuhohyönteisten uhriksi joutunut poppeli saa lajitoverinsa varuilleen antamalla hälytysmerkkejä, ja merisinappi pystyy erottamaan vieraiden joukosta omat lähisukulaisensa. Viime aikoina kasveilta on löydetty ihan eläimellisiä kykyjä.

Kasvuapua kasveille

Vaipassa hydrogeeli sitoo pissaa. Maanparannusaineessa se ottaa talteen maassa olevan veden ja kastelee sillä kasvin juuria. Vanhan keksinnön parannettu versio on saanut pellot kasvamaan jopa kroonisesta kuivuudesta kärsivässä Saharassa.

Kukat ja mehiläiset värittivät luonnon

Vielä 130 miljoonaa vuotta sitten maisemia hallitsivat vihreät itiökasvit. Sitten yhtäkkiä mantereet puhkesivat kukkaan. Siemenkasvit valloittivat maapallon nopeasti monina eri versioina – mehiläisten myötävaikutuksella.

Lähes puolet hapesta syntyy meressä

Olen kuullut, että suurin osa Maan hapesta on peräisin merilevistä. Onko se totta?

Puut kirjavoivat metsän

Sateenkaarieukalyptus on saanut nimensä ...

Siivet kantavat siemenet pitkälle

Joskus siemenet pyörivät tuulen mukana kuin helikopterin roottorit. Mistä liike johtuu? Miksi siemenillä on siivet?

Siemenkasvit tarvitsevat pölytyksen

Kasvien lisääntymisen yhteydessä puhutaan pölytyksestä. Miten se tapahtuu?